Painan pääni rintaasi vasten ja kuulen sydämesi tasaisen sykkeen.
Toivon kellon hiljentävän tahtia.
Voisin pysyä tässä ikuisuuden.
Taas on menny parisen viikkua, enkä oo oikee mittää saanu kirjotettua. Nyt vissii onki sitte parin viikon kuulumiset kerrottavana, eli paljon.
En yhtään ossaa nyt aatella, että mistä alottasin tämän kaiken kertomisen ja selittämisen. Paitti että sen voin täsä heti alakuun mainita, että tämä viikko on ollu paljon tapahtumarikkaampi, mitä viime viikko.
Viime viikolla ei tapahtunu oikeen mitään erityistä. No käytiin me koulun valokuvausstudiolla ottamassa Iitun kanssa parit kuvat minusta ja Tonista. Okei.. niitä kuvia oli loppupeleissä Iitun kamerassa reilut 700 : D
Muuta sitte ei vissiin tapahtunukkaa erikoisempia kouluviikolla.
Paitti että ku meillä oli Taide- ja kulttuuri-tunnit nii meijän piti tehä joku taideteos Opistolle. Kierrätysmateriaaleista. Me tehtiin Millan ja Riikan kans sitte semmone kiva itsemurha-aiheinen taideteos sanomalehdistä. Roskisdyykkarit parhaimmillaa ku kaikki etti päät lehtiroskiksissa niitä hemmetin lehtiä! Viikonloppu laitetaanki sitte jo iha ommaa kategoriaansa. Olin ekan kerran elämässäni Pietarsaaressa. Kyllä. Olin viikonlopun Tonin kämpillä. Oli ihan tosi mukava viikonloppu! :) Kateltii leffoja ja chillailtii. Sunnuntaina mentii sitte takasi Opistolle. Se viikko oliki sitte purkissa.
Seuraava viikko, eli tämä viikko oliki sitte tapahtumarikkaampi kaikin puolin.
No maanantai ja tiistai oli iha perus. Maanantaina värjäiltiin hiuksia asuntolassa ja leikkailtiinki vähä.
Tiistai meni pakatessa.
Keskiviikkona lähettii meijän luokan kans + Nuva10 eli suomennettuna kakkosvuojen opiskelijoitten kans nii opintomatkalle Rovaniemelle. Tähän väliin voin siis sanua, että ku nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajien perustutkinnon suorittavia sanotaan Nuviksi, että ei ihimetellä ku Nuva-sana varmasti tullee tutuksi täsä blogissa. Meijän luokka on Nuva11, koska me alotettiin opinnot vuonna 2011. Noni ja se siitä selittämisestä. Nii tosiaa matkustettii sillo Keskiviikkona melekeempä koko päivä. Pysähyttiin ekan kerran Vihannin SOS lapsikylässä, sitte jossaki siinä Tervolan lähettyvillä mentiin Husky-tarhoille. Kyllä. Me käytiin pienellä rekiretkellä. Yli-innokkaat ja söpöt husky-koirat veti meitä kaks kerrallaan reen kera pienen lenkin. Se huuto ja mekkala, ku koirat huus ja uluvo oli aivan korvia huumaava, mutta kyllä vaa hurtat hiljeni ku pääsivät töihin. Siellä husky-paikassa me oltii parisen tuntia ja sitte lähettiin meijän majotuspaikkaan joka oli Tervolan Kätkävaarassa.
Saatii siellä hyvät safkat ja invormaatiota paikasta ja sen toiminnasta. Kaikki oli siihe asti hyvin, kunnes tuliki vastaan todellisuus. Majotuspaikat. Kaikki, kakkosia myöten (jotka oli siis järkänny koko reissun meille!) nii että sekä me ykköset että kakkoset saatas olla yhessä isossa tilassa yötä. Niiiiiiii vaan ku ei ... osa pojista lähti mökkiin pihan toiselle puolelle (Extreme-mökki). Mökissä ei ollu vessaa, ei tullu tyylii ees vettä, ei suihkua eikä juurikaa mittään. Osa tyttöistä vietiin kymmenen kilsan päähän kans johonki hökkeliin yötä. Niillä oli yhtä karut oltavat ku poikien mökissä. Ja kaiken tämän hyvän lisäksi niissä mökeissä ei ollu ku +13 lämmintä.Ulukona lähemmäs -35 pakkasta.
Mää majotuin sitten kuuen meijän luokkalaisen tytön kans sammaan huoneeseen. Ja kyllä ... Tonille nousi siellä Extreme-mökissä kuume nii se sitte kömpi mun viereen nukkuun sillo yöllä ku ei kestäny sitä kylymyyttä siellä mökissä.
Sitte ku torstaina herättiin, meikä oli äänettömällä. Ääntä ei lähteny ja kuumettaki oli mukavasti. Vähä sama oli Hipinretaleella. (Rakkaalla Tonilla monta nimeä;) )
Me lähettiin silti Rovaniemelle muun porukan mukana aamusta. Rollossa me käytiin Arktikumissa, sitte kattomassa yks näytelmä '' Leiri purkissa '', sitte oliki ruokailu RAXissa ja shoppailu-aikaa semmone tunteroinen. Kerkesin siinä ajassa sitte treffata kaveria joka assuu Rollosa.
Sempä jäläkeen matkustettiin taas takasi majotuspaikoille ja oli siinä jonkusortin ilta-ohojelmaaki ennenku alettii sitte nukkumahommiin.
Tai no ... meijä huoneessa oli tilitys-kerho. Puhuttiin kaikkia paskaa. Itkettiin, naurettiin ja puhuttin aivan kaikkia asioita. Meikälläki kuume vaa nousi ja olo paheni, mutta sain onneksi hipinretaleen taas unikaveriksi :)
Perjantai-aamuna sitte pakattiinki kamoja, vähä siivoiltiin, syötiin aamupala ja lähdettii ajeleen Kokkolaa kohti. Sen verran, että Kemin Takitsulla (nuorisotalo) pysähdyttiin kuunteleen jotaki tunnin mittasta luentoa. Tai no ne kertoili että mitä on etsivä nuorisotyö etc. Sieltä ajeltii sitte taas Keski-Pohojanmaata kohen.
Me vaan jäätiin Tonin ja mun asuntola kämppis, Uatun kans Iihin. Iskä tuli noutamaan meijät siitä sitte ja lähettii Tonin kans meille viikonlopun viettoon.
Tämäki viikonloppu meni vaa chillatessa. Mitä nyt tietenki vähän lauantaina käytiin istumassa OYSsin päivystyksessä. Mun kuumetauti meni nii pahaksi, että ku ei tienny mite päi ois pitäny olla ku henkiä ahisti, keuhkoja pisti ja poltti. Yskä mitä kauhein. Eipä siis muutaku buranaa + sairasloma ensviikolle. Harmi ku Toni ei saanu hoitovappaata. :D Vaan eipä siinä .. poika lähti jo tännää siis Käläviälle ja mää jäin kottiin sairastammaan tämän tauin pois.
Ens viikko menneeki siis vaan kotona. Pitäs keksiä jotaki kehittävää, muttaku tämän tauin kans ei palijo mittää jaksa kehitellä.
Suomi sai uuden presidentin. Ja ei .. en tykkää yhtään. Sauli Niinistö ei oo mikkää oikia residentti Suomelle! Haavisto ois ollu niiin paljon parempi. Se on nyt nii että köyhät kyykkyyn ku porvari perseennuolija _johtaa_ Suomea. Mur!
Mulla alakaa tulla kohta ikäkriisi Tatin kans. Me täytetään jo 18 vuotta ensvuonna! o:
En voi käsittää kuin nopiasti aika oikiasti mennee!
Vastahan me mentii ekaluokalle ja käyti tutustumassa yläasteeseen sun muuta!
Nyt oon kyllä vuodattanu aivan kaiken .. eli ehkä se ois vielä kuvien lattaaminen ja sitte nukkumaan.
Hyvät yöt ja päivät ja viikot taas!
Uanssi kuittaa!
♥
Toni♥
Rovaniemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti