maanantai 30. heinäkuuta 2012

- Well, I heard she's great and her new boyfriend's lame

Heippa!

Tulin tekemään pikapäivityksen.
Sain tosiaan eilen, eli sunnuntaina viiden jälkeen herättyäni kuulla että joudunki jo nyt tänään, eli maanantaina tulla kotii. No ei se auttanu ku kamppeet kasaan ja lähtä maanantai-aamuna 3tunnin yöunien jälkeen _reippaana_ pännäisten rautatieasemalle. Okei olin ihan paniikissa mutta selvisin!
Ja syy miks piti tulla jo tänään on Riitussa. En vaa tajua mitä 11-vuotiaassa pikkusiskossa on mitään vahtimista josse saa mennä perjantaina kavereidensa kanssa jo keskenään kaupunkiin shoppaileen. En vaan tajua äitin logiikkaa tässä asiassa. No mutta anyway, iha kiva olla kotona :)
Tehtiin Tonin kanssa sitte eilen illalla pannukakkua. No lopputulos oli se, että annettiin vähä koiralle ja loput meni roskiin. Ja ei muutako uuden pannukakun tekoon. Jonka loppupeleissä Tonin äiti väsäs alusta loppuun asti : D

Tänää sitte iski se hirmumyrsky jolla ei oo nimeä. No siis okei. Se oli pelkkää ukkosta, mutta tuhot oli aika kovat. Oulu tulvi, autot oli kattoja myöten veen varassa, puita kaatu asuntojen ja autojen päälle, vettä tuli ku esterin perseestä, salamoi ja se jyrinä. Hui.

Tänää tehtii myös Jäbälle viis vee kakku! Sillä oli oikiasti synttärit jo 23. päivä heinäkuuta, mutta ko olin Tonin luona nii ei voitu juhlia. No synttärisankari sai kakun... yritin ottaa kuvaa.. koira otti sen koko kakkupalan kerralla suuhun ja nielas pureskelematta. Se siitä kuvasta : DD

Aaa ja sain tänää sen cybershopista tilaamani paidan. Se oli iha kiva kans!







Jäbä kakku
Ja nyt aattelin jatkaa tätä maanantain ja tiistain välistä yötäni teho-osaston parissa. Ku kerranki on terveelliset  eväätki messissä :)

Heido ja öitä! :)


Check this! : 3

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

- If we break up, don't write a song that would drag my name through the shit

Heeissan.

Oon muka niin kesälomalla etten kerkiä ikinä kirjotteleen tänne mitään, vaikka todellisuudessa me ei ikinä tehä mitään jännää! Me vaa ollaa ja ihmetellään.

Okei no ollaa me jotai saatu aikaseksi. Ollaa vaa hengailtu lähinnä vaa Henna-Marin, Iidan ja Samin kans.
Tänää tehtii jotai vähä enemmän. Öö.. no herättiin neljältä vasta. Aargh. Mutta sitte me korvattiin meijä lorvailu. Siivottiin koko Tonin huone ja vaihettiin järjestys. Kyllä siinä se kolome tuntia meni ku piti veivata ympäriämpäri. Mutta nyt on jälleen puhas huone ja uus järjestys. Me gusta :)

Mun oli tosiaan tarkotus lähtä kotiinki tänä perjantaina, eli ylihuomenna, mutta tuli pari muuttujaa. Iskä ei teekkään työreissua tällä viikolla, ja vihaan niin paljon junia ja linja-autoja (pitkää matkaa matkustaessa) että jään mieluummin vielä viikoksi tänne nii pääsen oman auton kyytissä ja puolet nopeampaaki kottii. Ohan tuota jo Jäbbää iha mahoton ikävä, mutta mitäpä mää siellä kotonakkaa tekisin. En mittää.
Paitsi on siellä Marjukka, mutta siellä on myös oman huoneen kuntoonlaitto, eli ootan että äiti on kiltti ja laittaa sen nii pääsen uuteen omaa huoneeseen n.n'

Hei nii muuten ostin taas lissää Teho-osaston tuotantokausia. Nyt on kolmonen ja nelonenki. Fuuck yeah :p Ei tekeminen lopu kesken.

Mutta jospas me alettas kattoo jotain leffaaaaa tai jotaki nii palataan :)
Pps. Pelasin tänää ekaa kertaa 30vuotta vanhalla nintendolla Mariota :pp
Ppps. Jäbä-rakas täytti täydet viisi vuotta maanantaina 23. päivä!♥



Iso poika viis vee♥



keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

- So I memorize the words to the porno movies, It's the only thing I want to believe

Heippa!:)

Tänää ollu yllätävänki tapahtumarikas päivä ollu nii aattelin tulla kirjotteleen. Uskollinen lumiani toimii nykyään mun kamerana, siinä puhelimen ohessa ;)

Tänää nukuttii iha suht. pitkään ku vasta kahen maissa noustiin ylös. Sitte jossai puoliviien paikkeilla lähettii käppäseen Vanhaan satamaan. Käytii siellä istuskelemassa kalliolla ja kattelemassa.
Oli nii hyvä sää. Oli kuuma, mutta sitä tasotti aika vilponen tuuli nii oli just semmonen sopiva ilma.
Sitte Iidaki ilmesty meijän seuraksi istuskelemaan. Jonni aikaa siinä oltiin ennenku siirryttiin siihen läheiselle nurmikentälle missä oli match show, eli siis koiranäyttely. Ei kuitenkaan semmonen niin virallinen. Oli mukava käyä kattoo mimmosia koiria siellä oli.
Sieltä sitte käveltii takasi kaupungille. Katottii joku esiintyjä siinä ja semmosta.
Ei sen erikoisempia olla kuitenkaa tehty. Mutta oli iha mukava välillä tehä oikiastikki jotain eikä vaa möllöttää sisällä.

Aamulla tosiaan Jaakonpäivien ansiosta heräsin johonki niin saatanalliseen rumpusooloon ettei mitää järkeä. Ja ku se rumpuki oli semmonen käsillä soitettava joku conga tai joku tämmönen isompi soitin. Aaargh että oli mukava. Ja se hälinä tosiaa jatkuu taas yömyöhälle asti. Ehkä mää totun tähän tässä viikon aikana. : D

Mutta eipä mulla ollu muuta.
Jatkakaamme! :)

Lumian ikkunamatskua







tiistai 17. heinäkuuta 2012

- And I was born to tell you I love you

Heelouu.
Päätin tulla päivittään pitkästä aikaa taas jotain tänne.
Ei oikeestaan oo muuta asiaa ku se, että jälleen Pietarsaaressa seuraavat pari viikkoa Tonin kans.
Ei oo oikee huvittanu tulla tänne kirjottaan mitään, ku meillä oltii nii patalaiskoja ettei me vaa saatu mitään ikinä aikaseksi. No sen verran kuiten, että saatiin hiottua se mun tuleva parisänky. Seon enää lakkausta vailla valamis. Sitte oltii jonki verran juominkikuskeina porukoille.
Muuta ei sitte ookkaa tapahtunu. Mutta yllättävän nopiaa meni kaks viikkoa meillä.
Nyt seuraavat pari viikkoa sitte täällä. Saa nähä mitä sitä keksii :)
Nytki ulukona kauhia hulina ku Jaakonpäivät. Joku jokavuotinen perinne juhla, joka kestää viikon. Eli jotain esiintyjiä ja kännistä porukkaa. Ei muuta:) Kuulemma kauhia hulina 24/7.

Kerkesin tossa ennen tänne tuloa pari päivää sairastaakki. Kunnon flunssa iski päälle yhtäkkiä ja eilen illalla yritti kuumekki muka nousta, mutta oon nyt kyllä aika terve. Vähä yskä ja nenä valluu :p
Aaaa ku en keksi enää mitää kirjotettavaa. Ehkä jätän tämän sitte näin lyhyeksi ja jatkan  Teho-osastoa. Toinen tuotantokausi jo menossa. Kohta pittää lähtä ostaa kolomatta jo. :o Hui.

Ei mulla muuta.
Jatkakaa! :)


Porukoitten seurana terassilla




keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

- Come on girls lets go attack, cause this is it, I've had my fill

Heloooou! :)
Vihdoinki pääsin kirjottaan. Oon oottanu tätä tiistaista asti! Eli no siis.. eilisestä. Eww.
Oltii tosiaan maanantai ja tiistai Tonin kans Pudasjärvellä Iso-syöte hotellissa. Oli ihan tosi siistiä ku se hotelliki oli tunturin päällä ja aaa.
Nähtii paljon poroja, mutta olin sillai aika pettyny ku ihimisiä siellei ollu juuri paskan vertaa. Pari ihimistä ja netki varmaan niitä mökkiläisiä jotka kävi vaan siinä hotellin ravintolassa syömässä.
Mutta silti vaikkei ollukkaa paljoa muita ihmisiä nii oli silti ihanaa. Oli aivan ihanat maisemat huoneen ikkunasta, ulkonaki oli aivan ihanaa eikä satanu ees vettä vaikka se sitä enteili. Me ei kyllä etes mittää ihimeellistä hommailtu siellä. Käytii jonku matkaa käveleskelemässä, ajeltii autolla ympäri ämpäri syötettä ja sitte vaa oltii ja mähöttii huoneessa. Ja söin ehkä elämäni viimisen kerran niiin kallista pihiviä! Ruokalista oli ravintolassa aika köpönen, eikä koko syötteellä mitään muuta ruokapaikkaa ku se. Jonku grillipihivin ranskalaisilla vedin naamariin. Ja sain jäävettä, joka oli lämmintä! Eikä siinä ollu ees jäitä. Uurgh! Ja tästä maksoin 23e. Kallista lystiä!

Tiistaina lähettiin hotellilta jo joskus yhentoista maissa ajelemaan kotiinpäin. Loppupäivä meillä meni nukkuessa. Riksan 21v. synttärikahavikakut vejettii naamariin ja unoset jatku. Ollaa oltu nii huonoilla yöunilla tässä viimeaikoina ku molemmat meistä flunssassa Tonin kans nii murr.

Tänää sitte oli taaas aikanen herätys ja lähettii yheksän maissa aamulla jo kaupunkia kohti Marjukan, Tonin ja Riitun kans. Lähettii Zeppeliiniin shoppaileen sillävälin ku iskä meni töihin. Okei en oo ehkä ikinä noin innoissani ollu shoppailemassa. Löysin kuitenki yllättävän paljon kaikkea. Siniset farkut, englanti-paidan, iBag-laukun, kaulakorun ja taulun. Aaa meni nii paljon rahaa että vähä vituttaa, mutta pakko saaja kaikkia! Ainii jooo!! Ostin myös Teho-osaston kaks ensimmäistä tuotantokautta. Aaa rakastan sitä sarjaa♥

Huomenna on luvassa ei mitään! :) Okei joo.. jonku on pakko pestä pyykkiä, mutta sitte aattelin että jos flunssa jättäis ees yheksi yötä rauhaan nii sais nukkua kunnon yöunet.
+ Otin tänään illalla snike bitesit pois! Eli kaks reunimmaista huulikorua. Aaaaa tuntuu niiiin ouolta. Näyttää sitäki ouommalta. Vielä pitäs käyä lääkärissä leikkauttaa toi keskimmäinen pois. : D
Mutta mulla ei vissii ollukkaa muuta.
Paitsi että nii tänään koin maailman kauheimman ahistuksen ku en omista sitä hemmetin järkkäriä. Aaaarg haluan sen! NYT! :(
Laitan parit kuvat ja sitte jatkan möhnöttämistä ja kohta kai nukkumaanki jo.
Öitä! :)



Kallis pihivi


AAAA ORPOLAPSI
Aa sitten ostin tämmösen korun.
Tämmösen paidan.
Housuja en löydä mistänä netistä, mutta ne on normaalit pillifarkut, mutta aivan siniset.
Sitte tosiaan sen iBag-kangaskassin ja nuo teho-osasto tuokkarit.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

- You can steal my body but you can't steal my soul

Mää ylleesä alotan postauksen kirjottamisen jollai huudahduksella tai jollai muulla yhtä järkevällä. Aattelin muuttaa asiaa ja nyt ankarasti mietin että miten alotin, ja päätin alottaa sen kirjottamalla että mitä ajattelen. Ja mitä vittua ku meni sekavaksi tämä teksti.

Eww. Okei eilen oli kiva päivä.
Oltii iltapäivä kaupungilla Tonin ja Marjukan kans. Äiti lähti sen jonku työkaverin kans kattomaan teatterinäytöstä. Me pyörittiin se aika sitte kaupungilla.
Vaikka en haluais menettää heti mun palakkarahoja, nii oli pakko ostaa yhet farkut, sukkia ja se kesän must-juttu, bikinit!
Kaupungilla hääräämise jäläkee kun jalat huusi hoosiannaa nii oli pakko istahtaa torille kattelee vähäksi aikaa. Lössiä oli aiva sairaan palijon ku oli nii lämmin ilima ja perjantai-iltaki vielä kaupanpäälle. Siellä istuskeltii ja tsippailtii sitte. Siinäpä se päivä meniki. Paitsi että sen kaupunkireissun jäläkeen käytii vielä Ritapuun rannasa uimasa! Aaa sain vihdoinki heitettyä mun talaviturkin pois.
Eikä onneksi ollu etes kylymää vettä, vaikka kello oliki lähemmäs puolta kahtatoista illalla.

Tänää sitte ei oikeestaan oo ollu mitään sen erikoisempaa ku mulla koko päivä kissojen hoitoa.
Pestiin me Tonin ja äitin kans meijän auton sisältö.
Muuta ei ollakkaa vissii saatu aikaseksi.
Ja mää myönnän. Hoitokisut vei tänää illalla mua iha sata-nolla! Ne oli kuulemma eilen illalla toiselle hoitajalle kettuillee ja olivat tulematta illalla sisälle ja näin. No saman tekivät mulle tänään. Yks kissa ilimesty pihalle, käväs sisällä ja luikki takasi ulos. Ja kaks muuta oli ties misä. Penikatki leikki siellä uluko-aitauksessa nii mielissää, ettei mittää mahiksia saaha niitä sisälle.
Soitin kisujen omistajalle, että mitä teeeen ku en saa kissoja sisälle. No se sitte onneksi soitti mulle apua sinne. Niitten naapuri lupas käyä päästämässä ne sisälle illemmalla nii mun ei tarvinu alakaa sielä taistelemaan niitä vastaan. Ja oli ne kuulemma saanu iha kantaa yksitellen jostai pusikoista sisälle. : D
Että semmonen reissu.

Humenna meijän päivään sisältyy vaan pelekkää oleilua, rastojen takutusta, lisää oleilua ja ääääää syömistä! Sit aattelin vielä vähä lisää vaa oleilla :)

Mutta joo, mulla ei taaskaan ollu tämän enempää mittää asiaa, eikä kuvia! D ::
Joten mun ei auta ku toivottaa hyvät yöt :)
Mää lähen heittään tuon Tonin kirjan nurkkaan ja alan kiusaamaan sitä:)
No ei vaa hyvät yöt :)!


torstai 5. heinäkuuta 2012

- La la love

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Voisin huutaa onnesta nii paljon ku ääntä lähtee. Ah vihdoinki määki saan nyhyvätä oman rakkaan kainalosa ja aaww! :) Oon niiin mielissään ku voi vaa ihiminen olla.

Okei. Ollaa kuitenki tällä viikolla vaa oltu kotosalla. Ei olla oikee saatu aikaseksi mitään, mutta oisko tuota ees tarvinnu.
Tänää sen verran, että ku kissat sain käytyä hoitaan nii ajettiin Olhavaan koko poppoo. Porukat pesi mattoja ja me Tonin ja Riitun kans jatkettii matkaa Kuivaniemeen. Käytiin Merihelmessä uimassa. Tainnoniinno Riitu ui. Ite kävin vähä uittaa jalakoja.
Oli aiva älyttömän lämmin päivä kerranki ja olin nii katkera ku en sitte ottanu bikineitä mukaan. Oli niiii lämmintä vettä!
No kummiski. Siitä jatkettii matkaa vielä meijän serkuille. Käytii siinä kahavilla ja takasi Olhavaan. Siellä kamat kasaan ja lähettiinki kotia. :)

Eilen oli sitte vähä paskempi päivä. Mentii tallilla käymään Tonin ja Tiian kans. No.. Marjukka laitto Vinskin valamiiksi ja näin. Tiia sitte päätti että hän haluais ottaa Kallen ja mennä sillä ratsastaan. No ei muuko varusteet niskaan, satulaa lukuunottamatta. No tytöt hyppäs hevosten selekää ja siitä se sitte lähti. Kalle pillastu ja lähti samontein veteleen siitä kauhialla vauhilla ku Tiia pääs selekään. No tulihan se tyttö alas sieltä. Se auttanu ko soittaa ambulanssi ku jalakaha sillä murtu. Ja nii se vaa on, että siellä makkaa Tiia nyt sairaalassa :( Jalaka piti leikata ja nytte sitte vielä kipsata.
Niiiiiin paska mäihä! :((

Mutta eikait mulla ollu muuta tällä erää.
Kuviakaan ei TAASKAAN! ole minkäänlaista ja oon niiin laiska. Aargh.
No tuun jatkaan kunnolla tätä juttua tässä joku päivä.
Öitä! :)




sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

- Only 15 hours

Aaaaaaaa! Ooon niiiin mielissäään. Ennää ei oo ku vaivaset pari tuntia, että pääsen Henempan kans hakkeen Tonin juna-asemalta!! :)
Tässä just mietin, että miten maltan alakaa nukkumaan ku oon nii täpinöissään.
Se vaan, että porukat lähtee huomenna jo puoli kuuen aikaa aamulla Kuopiota kohti, eli mulle jää koiran aamupisutus, imurointi, vessojen pesu ja semmosta muuta mukavaa. Eli oon varmaa jo seittemältä ite ylhäällä tekemässä hommia, että varmasti on kämppä puhtaana. Tai sitte mää vaa ylireagoin koko homman. :p

Tänää oli iha siisti päivä. Heräsin jo kaheksalta, vähä venyin sängysä, söin aamupalan ja lähtiin käymää kissojen tykönä. Siellä sitte yks kissa läpsi tassulla käteen, että rapsuttaisin, yks venytteli kynsien kans pitkin mun jalakaa ja yks kiersi jalakojen välisä. Voi ei ku ne on niin söpöjä :3♥
Sieltä sitte jengailin takasi kotia. Käytin koiran aamukusella ja sitte olinki sen jäläkee nii nukahtanu sohvalle. Kahelta heräsin, sitte vaa lagailin ja neljän maissa lähettii käymää Linnanmaan prismassa.
Haa.. piti käyä äitille hakeen vaa joku teatterilippu ja ei muuta. No.. päästii vaateosastolle nii heräteostokset alko. Loppupeleissä löysin itelleni kahet farkut ja maksovat vaan yhteesä parikymppiä. Aika nnice :)
Sitteppä tultii kotia ja semmosta.
Käytettiin äitin kans Riitua ja sen kaveria uimassa.
Siinäpä se oliki lyhennettynä koko päivä :p

Aaaa, mutta taijan lähtä hieroo Henempan hartiat palkkioksi siitä, että se lusmu jaksaa humenna lähtä hakkee Tonia mun kans ja sillee.
Sitte painunki jo nukkumaan. Tai ainahi yritän n.n'
Ööitä! :)


Äitin _taidetta_