lauantai 18. tammikuuta 2014

- When I'm not with you I'm a weaker

Kaksi viikkoa on jo kulunut siitä kun me astuttiin lentokoneesta ulos olessamme Gatwickin lentoasemalla. Melkein joka postauksessa mietin sitä kuin nopeaa aika menee ja jälleen kerran tekis mieli sanoa että aika menee nopeeta. Enään ei ole kuin kuusi viikkoa jäljellä! 

Kauheasti on kerennyt mahtua näihin kahteen viikkoon. Meidän työpaikka on ehkä mahtavin paikka ikinä, Lontoo on aivan sairaan suuri kaupunki ja kaikki on outoa täällä, mutta silti alan tykästyä tähän koko ajan enemmän ja enemmän. 

Oltiin tosiaan viikko sitten ekaa kertaa ikinä Lontoon siellä ''ydinkeskustassa'' kattelemassa Big Benit, London Eyet ja Tower Bridget. Ehkä siitäkin reissusta selittää enemmän kuvat ja videot. 



Nyt kun rupesin miettimään mainittuani tuon, että enään vain kuusi viikkoa jäljellä, niin se aika hurahtaa hetkessä loppuun. Aluksi kaksi kuukautta tuntu aivan hullulta ajatukselta, nyt se tuntuu loppuvan kesken ennen kuin on kerennyt kunnolla alkaakkaan! :D Koska nämä kaks viikkoa on menny niin hurjalla tahilla että heikompia vois jo vähä hirvittää. Okei ehkä mä nyt lopetan tämän ressaamisen ajan loppumisesta, meillä on kuitenkin vielä niin paljon aikaa vaikkei se siltä tuntuiskaan! 













Ite tavasin kassasedälle mun nimenki väärin. Nolis mä♥




Siinä oli joitain parhaimpia otoksia Lontoosta. Kuvasaldoa kertyi varmaan yli 400 + pari videota, mutta en aivan kaikkea jaksanut ladata, koska pitäis olla jo keräämässä energiaa että jaksaa huomenna lähteä taas katselemaan maailmaa. Täällä on oltu koko viikko flunssan kourissa. Ensin Marie ja nyt minä.. onneks oon niin reipas että sairastan viikonloppusin niin ei tartte missata yhtään työpäivää!:) Ja starbucksista on tullu meidän uus kaveri.. ahnana♥




Oon tässä parin päivän aikana myöskin ollut skypen kautta yhteyksissä kotiin ja vihdoin ja viimein vanhemmat sai hommattua myöskin webkameran! Ja niinku ylempänä on sanottukkin, sitä onnen määrää kun Jäbä tajus kattoa tietokoneen näyttöä samalla ku lässytin sille♥

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

- Happy new year and welcome to London! /day 22 - a song that you listen to when you’re sad

Hyvää uutta vuotta minunkin puolesta vielä kaikille!
Olin koko uuden vuoden kotosalla perheen kanssa. Syötiin ja juotiin hyvin, eikä ammuttu edes raketeita tänä vuonna. Myöskin alkoholin nauttiminen jäi multa kyllä aivan minimiin kun ei vain oikein maistunut. Ekat päivät menikin sitten vain pakkaillessa ja toissailtana vihdoin ja viimein laskeuduimme Marien kanssa Lontoon Catwickiin.
En ollu osannu yhtään edes jännittää enkä ressata tätä meidän reissua joten lähdin hyvillä mielin kotoa maailmalle. Okei tuskasta oli kyllä ''hyvästellä'' kaikki kotona, etenkin Jäbä ja Riksa, jota en näekkään seuraavan kerran kuin toukokuussa.

Ensinhän mun piti tosiaan istua kuusi tuntia junassa, ennenkuin päästiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle, siellä sitten pyöriskeltiin se pari tuntia ennenkuin päästiin koneeseen. Lento meni hyvin ja maisemat Lontoon päälle saavuttaessa oli aivan uskomattoman upeat! Myöskin jossain siellä vetten päällä ukkosti, joten salamat hienosti valaisi välillä sitä pilvimassaa. 
Catwickin lentoasema olikin sitten jo toinen juttu. Se tunne oli aika jäätävä kun yhtäkkiä kukaan muu kuin Marie ei ymmärtänyt Suomea ja jännitti kauheasti että saadaanko meidän laukkujakaan, mutta kyllähän me saatiin nekin. 

Seuraavaksi meidän pitikin jo löytää juna-asema ja päästä junalla East Croydoniin, sekin onnistui pienen ihmettelemisen ja panikoinnin jälkeen. Todellisuudessa me siis hypättiin junaan eikä oltu edes varmoja oliko se oikea kun missään ei lukenut mitään eikä junassa pahemmin kuuluteltukkaan yhtään mitään, joten ikkunasta saatiin tiirailla että mihin oltiin menossa. Me päästiin kuitenkin sillä junalla oikeaan osoitteeseen ja East Croydonissa pienen ihmettelyn ja odottamisen jälkeen osattiin soittaa meidän vuokraisäntä hakemanakin meidät oikeasta paikasta. 

Kämpille päästyämme pääsimme rauhoittumaan.. tai niin ainakin luulin. Mua ihmetytti aivan sairaan paljon se, että ihmiset kuljeskeli täällä joka paikassa kengät jalassa. Marie oli heti asian kanssa ihan sujut, mutta mua se ihmetyttää vieläkin :D Ei niin tehdä ku elokuvissa! ja täällä.. ja varmaan muuallakin maailmassa. Täällä oli myöskin kylmempi sisätiloissa, kun osasimme odottaa, mutta tähän kuulemma tottuu parissa viikossa ja saatiin patterikin toimimaan, joten eiköhän se tästä.

Tänään käytiin sitten vain pyöriskelemässä kävellen tässä lähiympäristössä katselemassa ja kuvailemassa, jonka jälkeen meidän työpaikan hankinnassa apuna ollut alunperin Suomalainen nainen vei meidät kahville Carshaltoniin. Oli ihanaa saada puhua vain suomea ja kysellä kaikki mahdollinen vielä mm. millä mennä töihin tiistai-aamuna yms.

Huomenna olis tarkotus lähtä kattelemaan lisää Suttonia. Eli etsimään prepaid-liittymät, koska ainakaan minulla itselläni ei Soneran liittymä täällä toimi, vaikka niin lupasivat (että Soneralle vaa terkkuja!). Ei vaan, luulen että mulla on jotkut ulkomaan estot päällä ja ne pitäisi saada pois. Sitten aattelin etsiä ihan vain jotkut tossut, koska kengät jalassa sisällä käveleminen ei ole mun juttu. :) 

Näistä mun blogipäivityksistä alkaa tulla aika varmasti näin pitkiä näin alkuun, koska täällä elämä on niin erilaisempaa kuin Suomessa ja kaikki pitää saada mainittua! :D Myöskin ajattelin tähän loppuun laittaa loput musahaasteen päivät, koska oon niin kypsyny siihen! 

ai niin .. värjäsin taas pään..




Riksa ja Jäbä♥
Uuden vuoden  ateria (alkupala)

Tämmönen tuli.. mitähän lie sitten tarkottaakaan
Sitten tän päiväsiin Carshalton kuviin!:)

Kotikatu



paikallinen pubi









Tässä oli muutama kuva tämän päiväseltä kävelyreissulta. Punasista kakskerroksisita symppis busseista ja pienistä takseista yritän saada tässä parin kuukauden aikana hyviä kuvia, tän päiväset ei onnistunut joten en viiti niitä edes tänne laittaa:)

Day 22 - a song that you listen to when you're sad
Näitä biisejä on niin monia että oli vaikea valita, mutta Kaikurantaa en oo muistaakseni vielä laittanut yhteenkään postaukseen joten tässäpä sitä sitten ois :)




                                        Day 23 - a song that you want to play at your weddin

                                        Tää oli helpoin kaikista! Tämätämätämä on niiiiin ihana!♥


                                      Day 24 - a song that you want to play at your funeral
'' Mä tahdon tavalliset hautajaiset ja jos mahdollista kolme kynttilää. Ei mitään suurta eikä mahtipontista. ''



Day 25 - a song that makes you laugh
Koska en keksinyt muutakaan, niin päätin valita jälleen kerran Ylvistä. Ihan vaan siksi, koska tämä biisi naurattaa. En keksinyt mitään muutakaan vaikka kuinka mietin. Eikai mikään NRJllä soiva musa mua niin kauheesti pistä naurattamaan.. ? Sitä vaan kuuntelee. Biisinä siis Ylviksen Jeg heter finn, mutta enkuksi subattuna. 


Day 26 - a song that you can play on an instrument
Ei, en osaa soittaa yhtään biisiä yhtään millään soittimella (ainakaan kokonaan), mutta Tokio Hotelin zoom into me'n alun osaan pianolla, joten..


Day 27 - a song that you wish you could play

No ei mulla kyllä oo yhtään semmosta biisiä oikeesti jota haluamalla haluaisin opetella soittamaan, mutta tää ois silti ihan kiva. 


Day 28 - a song that makes you feel guilty 
No en kyllä todellakaan oo nyt varma ajaako tämä asiansa, mutta heti ekana tämä biisu tuli kyllä mieleen. Weird..


Day 29 - a song from your childhood
Tätäkään ei tarttenu kauaa miettiä! aah kultainen lapsuus♥:D


Day 30 - your favorite song at this time last year



Ja nyt vihdoin ja viimein tämä haaste on lopullisesti ohitse!♥