Hohhoi
viimeksi yli kuukausi sitten tullut postausta. Ehkä nyt on siis hyvä
aika päivittää vähän tapahtumia.
Meidän
loppuaika Englannissa meni hyvin. Me kierreltiin Lontoossa ja
hengailtiin kämpillä muiden vuokralaisten kanssa. Elettiin siis
ihan normaalia elämää. Niin ja käytiinhän me töissäkin.
Viimeinen
työpäivä oli yksi kauheimmista päivistä ikinä. Tunteet oli niin
ristiriitaset heti aamusta lähtien. Olin niin onnellinen siitä,
että me selvittiin koko kaksi kuukautta täysin vieraassa
kulttuurissa ja saatiin hyvää palautetta meidän työskentelystä,
mutta ajatus siitä, että pitäisi lähteä pian suomeen ja jättää
kaikki ihanat lapset ja opettajat sinne - ei maistunut ollenkaan.
Siispä kun hyvästien aika tuli, me itkettiin Marien kans. Eikä se
ollut edes mitään hillittyä nyyhkyttämistä, vaan ihan kunnon kyyneleitä. Lapset oli tehny meille aivan ihanat kortit
sekä saimme omat liikkapussit jotka sisälsi meidän ensimmäiset ja
mitä luultavimmin viimeiset koulujumpperit, koulupinssit sekä
mukit. Niin ja meidän antaessa heille suomalaista suklaata sekä
salmiakkia, me saimme erästä opettajaa lainaten ''horrible
traditional English candy''. Vielä matkalla töistä kotiin itkimme.
Se oli viimeinen kerta sitä reittiä, siinä bussissa.
Koska
työpaikkaohjaajamme oli kipeänä tämän meidän viimeisen
työviikkomme, me kävimme hänen luonaan iltapäiväteellä vielä
sunnuntaina.
Perjantain
viimeinen työpäivä toi meille väkisinkin mieleen tulevan
maanantain. Meidän täytyisi sanoa heipat kaikille kämppiksillemme.
Jättää se tuttu ja turvallinen kotikatu, se talo, ne ihmiset,
koiraa unohtamatta.
Maanantai-aamuna
herättiin tosi aikasin, koska meidän lento lähti 9:40. Meidän
täytyisi ensin matkustaa Gatwickin lentoasemalle, mutta onneksi
vuokraisukki oli ihana ja antoi meille ensin kyydin junalle, jolla
sitten pääsimme lentoasemalle saakka. Se aamu oli myöskin kauhea.
Heti herätessä mulla soi päässä Robinin onnellinen ja kyynelet
vaan vuosi silmistä ihan taukoamatta. Ei ollut ihan helpoimmasta
päästä jättää Enkku-isovelulle hyvästejä. Saati sitte koko
kotikadulle. Itseasiassa ne mun kyynelet tais loppua vasta
lentokentällä, mutta heti kun kone käänsi nokkansa kohti
kiitorataa, kiihdytti ja nousi - se alko taas. Ikkunasta sitten vain
katselimme ja itkimme. Goodbye England!♥
living death
we did it!
Last breakfast in England @Costa
Nyt
on kulunu jo yli kuukausi siitä kun me palattiin Suomeen. Aika menee
siis vieläkin aivan hullua tahtia. Suomeen saavuttaessa oli täällä
tietenkin elämä aivan erilaista ja paluu koulunpenkille oli
vaikeaa. Koulussa on omat kiireet ja koko ajan tulee niskaan lisää
tehtäviä mitkä täytyy olla suoritettuna ennen valmistumista ja
siihen päälle vielä opintomatka. Onneksi itselläni ei ole enään
kuin muutama hassu tehtävä palauttamatta ja sitten oisin valmis
saamaan paperit käteen!
Olin
unohtaa että hain AMKin yhteyshaussakin. Ensimmäisenä oli
Kemi-Tornio AMK sosionomi ja toisena Rovaniemi liikunta ja vapaa-aika
koulutus.
Oon
myös kaiken tämän häslingin keskellä alkanut ottamaan itseäni
niskasta kiinni. Olen alkanut käymään 2kk tauon jälkeen salilla,
jättänyt herkkujen syömisen ja katson hieman tarkemmin mitä
pistän suuhuni, jospa sitä pääsisi vähän parempaan
kesäkuntoon.
Tämän
lisäksi odotan kuin kuuta nousevaa, että saan oman oikean isoveljen
takaisin Ugandasta! Onneksi Riksa kerkeää tulla mun valmistujaisiin.. ellei se sitte jää sinne hyppiin liaanilta toiselle.. Miss you!♥
I blame the jet lag
Salla did those nails to me♥
I spent the whole first week sleeping with Jäbä♥
First week @school
♥
Another normal day
He looks so old!
I made these
Few pounds
four months anymore and then I'm so done with this!
He misses you as much as I do!♥
Mun
pitäis vissiin alkaa kirjottaan taas useammin, koska tuntuu ettei
nää mun jutut lopu ikinä kesken! Nyt kuitenkin loppuun vielä,
että kesätöistä ei oo vielä mitään tietoa vaikka pitäis
varmaan jo olla.. Joten kesäsksi ei oo mitään suunnitelmia, paitsi
ehkä reissu Turun ruissaloon, ruisrockiin. The 1975
